Tähtitaivaan nään mä iltaan tummuneen, hiljaisuuden kuulen alkaneen.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, huomenna kotikaupungissamme avataan joulukatu (kyllä, tuolle yhdelle kadulle sytytetään muutamat jouluvalot valtavassa cityssämme) ja perinteiset Wanhan ajan markkinat täyttävät muutaman korttelin kaupungin keskustasta :) Ihan tavan vuoksi menen käymään jos sattuu olemaan hyvä ilma, baabe pääsee ensimmäisille markkinoilleen. Ja tietysti perinteeseen kuuluu, että joulupukki on tavattavissa kaupungilla ja klo 17 aikoihin joulupukki tonttuineen ajelevat kuorma-autolla keskustan läpi ja tontut viskovat ihmisiä karkeilla. Pienenä tämä oli mahtava juttu ja torilla pääsi kertomaan lahjatoiveensa pukille. Hieno idea, ja vaikka henkilökohtaisesti tämän joulupukin olen monta vuotta tuntenut, niin kyllä yhteiskuva pukin kanssa ja lahjatoiveiden kertominen (kyllä, hän kysyy vieläkin mitä haluan lahjaksi :D) tuo lapsuuden joulunajan mieleen. Tuon jälkeen on vielä lapsille suunnattu ilotulitus.

En kuitenkaan ole niin kamalan paljon jouluihminen. Kotiin haluan laittaa joulua sen verran, että enkelikello, kynttelikkö ja joulukuusi (pöytäkuusi) ovat pakolliset. Muuten en niin välitä, ja saan kyllä pienen kohtauksen aina kaikista hysteerisesti vilkkuvista ja liiotelluista jouluvaloista :D Joululauluista tykkään, ja siitä itse tunnelmasta jonka piparin tuoksu (En myöskään syö pipareita) tai joulutorttujen tuoksu (nam!) tuovat asuntoon. Jouluruuat ovat myös no-like-listalla. Perunalaatikko ja bataattilaatikko ovat herkkua, kinkkua voi maistaa pari siivua, mutta kaikki muu - ei kiitos.

Lumen tuloa odotan, silloin on valoisampaa ja se tuo sitä joulun tunnelmaa.

Lapsena rakastin joulua, kaikkea siinä. Muistan lapsuuden joulusaunat, jännityksen ja odottamisen aaton aattona, jouluaattoaamun aikaisen heräämisen, lastenohjelmat ja sen, kun aina sain auttaa ruuanlaitossa ja komentaa iskän katsomaan telkkaria että naiset saavat touhuta rauhassa ♥ Kun isäni kuoli ollessani 12 vuotias, niin joulu menetti merkityksensä. Enää ei ollut olemassa joulupukkia, eikä perhejoulua. Jouluna saattoi naapuri tulla syömään ja kävimme äidin kanssa saunassa, katsoin lastenohjelmia ja mentiin nukkumaan. 12-vuotiaana jouluyönä rukoilin, että saisin isän takaisin ja voitaisiin taas viettää joulua yhdessä niinkuin aina ennenkin. Silloin toivoin, että voisin viettää lapsen joulua, mutta oli pakko alkaa aikuistua, äiti tarvitsi apua monessa asiassa ja piti auttaa äitiä jaksamaan. Vaikka ei sitä minulta kukaan pyytänyt, mutten kestänyt kun minua kohdeltiin kuin posliinipossua eikä kukaan muistanut, että olen edelleen sama ihminen, vaikka ilman isää.

Viimeinen joulumuistoni "onnellisista jouluista", on viimeinen joulu isän kanssa, hän oli vakavasti sairas, mutta teki minulle ihanan joulun. Hän tiesi, etten usko joulupukkiin tai tonttuihin, mutta väsyneenäkin jaksoi kiusoitella joulupukista ja tonttujen kurkkimisesta. Joululahjat tuotiin oven taakse isossa säkissä, ja sattumalta alakerran naapurin ovi kolahti kiinni hetki sen jälkeen kun ovikelloa oli soitettu. Mietin kuitenkin puoliksi tosissani, että joulupukilla oli kova kiire eikä ehtinyt käymään. Jouluruokaa syötiin ja äiti meni nukkumaan minun sänkyyni, minä sain nukkua isäni vieressä.

Nyt on edessä ensimmäinen jouluni oman perheen kanssa. Joulun merkitys muuttuu kun oma lapseni ymmärtää mikä on joulu. Rakastan lasten riemun näkemistä, kun odottavat jännityksellä lahjoja ja sitä, kun koko perhe on yhdessä. Mieheni sai töistä jouluaaton vapaaksi "koska on perheellinen", mielestäni tällä joululla ei olisi ollut merkitystä, mutta toivottavasti onnistuu ensi joulunakin. Luojan kiitos myös mieheni vihaa jouluvaloja ja kaikkea kaupallista, jouluun liittyvää hössötystä, sanoikin että osaa arvostaa kunnon perhejouluja, mutta sitä kaupallisuutta ei kaipaa.

Huomenna suuntaamme markkinoille, ja teen joulutorttuja (tietysti joululaulut soivat), näin  minun jouluaikani alkaa. Kynttilät palavat joka ilta muutenkin, mutta luokitellaan sekin nyt jouluun kuuluvaksi ;)

Hän odotteli kylpyyn pääsyä ♥

Tilasin tämmöisen bodyn baabelle, vaatimaton kun olen ;)

Tänään vanhempi siskopuoleni kävi vauvaa katsomassa ja pitkästä aikaa näimme, edellinen kerta taisi olla neljä vuotta sitten. Hänen lähdettyä soitin nonnalle ja mummille josko olisivat lähteneet meidän kanssa ulos syömään, mutta kummallekkaan ei sopinut. Keksimme sitten, että lähdetään Myllyyn. Käytiin vain kääntymässä, mukaan tarttui mulle (kerrankin ostin jotain itselleni!!) kotikollarit, neule, pitkähihainen ja toppi, ja baabelle body, housut, kahdet sukkikset, kahdet sukat ja iiihuna pipo! (Ei muuten mutta kun hän niin nätisti pyysi). Subwayssa ruokailu, tiimarista muutama kynttilä ja kotia kohti. Ipana oli niin ihmeissään, ettei koko shoppailuaikana malttanut nukkua, tunnin ajomatkat suuntaansa kyllä nukkui.

Meidän auto lahosi torstaina. Koko remontti tulisi maksamaan 1400e, ja auto on ollut käytössä meillä vajaat 3 kk, niin lähtee takaisin myyjälle. Nyt käytössä mummin auto, mutta äsken tuli mieheltä viesti, että hän on autoton kun siskon auto oli hajonnut. Mietin vain, että mikä piru tän suvun autoja vaivaa :D No ei, enemmänkin mietin sitä, että meidän vaunut on siellä takaboksissa ja huomenna tarvitaan..

Mä jään tänne kuitenkin odottamaan lumen tuloa, ja ensi viikolla elän jänniä aikoja, siitä lisää ehkäpä huomenna ♥