maanantai 28. syyskuuta 2015

Taas syksy tää mut yllättää, ei kesän muistot mieleen jää

Olin lauantaina laivalla viettämässä rakkaan ystäväni ja samalla E:n kummitädin synttäreitä. Seurueeseemme kuului 12 ihmistä, joista ystäväni lisäksi olin tavannut aiemmin kolme. Jännitin, että millainen reissu voi tulla niin monen tuntemattoman kanssa, mutta kaikki paljastuivat hyviksi tyypeiksi ja meillä oli todella hauskaa!
Pienen tarkkailutyön tuloksina voisin tiivistää, että laivalla oli mieletön määrä aasialaistaustaisia ihmisiä. Siis oikeasti paljon. Lisäksi huomioni kiinnitti ihmisten  varsinkin nuorten naisten pukeutuminen. Pukeutukoon toki kaikki miten itsestä hyvältä tuntuu, mutta henkilökohtainen mielipiteeni (jota ei tietenkään kysytä, mutta kerron silti) on, että napapaitoja ja muita liian lyhyitä vaatteita tulisi käyttää vain niiden joille se sopii, eikä vyötärölle jää makkaraa joka puristuu tiukan paidan ja tiukkojen housujen välistä. Tätä tyyliä suosi yllättävän moni, harvemman päällä se näytti hyvältä.
Laivalle menossa 26.9.2015
Viime vuoden tammikuussa olin risteilyllä teatteriystävieni kanssa, silloin kuulin että olen samassa hytissä jonkun henkilön kanssa jota en ollut tavannut kertaakaan aiemmin. Nyt tämä ihminen on todella hyvä ystäväni, olen iloinen että ennakkoluuloistani huolimatta tutustuin häneen!
Pari viikkoa sitten oli E:n epilepsiakontrolli, siellä mietittiin syitä hänen pieneen kokoon ja otettiin labrakokeita jos joku syy löytyisi. Kaikki muut olivat normaaleja, mutta hematologi soitti ja kertoi neutrofiilien olevan todella alhaisissa lukemissa ja ohjeeksi saatiin käydä uusilla verikokeilla ja jos ennen niiden tuloksia tulisi kuumetta, pitäisi ilmoittaa heti hematologian osastolle. Itse olin kamalassa flunssassa, kuume huiteli 39 tienoilla ja olin aivan väsyksissä niistämiseen ja yskimiseen. Paniikin vallassa odotin E:n sairastumista, mutta hän pysyi terveenä!! Uusien verikokeiden tulokset olivat aivan normaalit ja otetaan vielä yksi kontrolli. Kyllä taas oli äiti huolesta sekaisin!
Sunnuntai-illalla kotiin palatessani koin maailman ihanimman tunteen, D juoksi olohuoneesta eteisen läpi täysillä syliini ja kietoi pienet kätensä kaulani ympärille. Sitä rakkauden määrää! Toi poika on vaan niin ❤
Sunnuntaina myös meidän ehtivä ipana D oli löytänyt mun kynsilakat (mun moka, lähdin kiireellä enkä muista mihin ne laskin), hän oli poiminut sieltä kirkkaanpunaisen värin, lakannut sillä kynsiään, keittiön lattialle oli kaadettu noin puoli pulloa ja sen jälkeen levitetty käsillä sitä ja koko napero on edelleen päästä varpaisiin kirkkaanpunaisen kynsilakan peitossa! Posket, hiukset, jalat, kädet....  En voi muuta kuin nauraa!
Tässä on kaikki mille, miksi ja miten elän ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti