Äidin oma aika ja ikävä

Olen saanut paljon palautetta siitä, että kun minulta kysytään, että mitä minulle kuuluu, niin vastaan suunnilleen näin: "Hyväähän mulle, nansku oppi kääntymään selältä mahalleen...." eli en kerro omia kuulumisia, vaan lapseni. No, lapseni kuulumiset ovat minun kuulumisia, hän on minulle tärkeintä. Jos lähden ystävien kanssa viettämään iltaa, ja mainitsen jotain lapsestani, niin sanotaan, että "Nyt rentoudut etkä mieti vauvaa", tai "ei nyt puhuta vauvoista kun on 'joku-muukin' mukana". No mitä ihmettä, he saavat kertoa elämästään kyllä, mutta miksen minä saa?!

Ymmärrän, että lapsettomia ei kiinnosta, että milloin minun vauva on oppinut mitäkin, ja koitan olla niistä puhumatta tietyssä seurassa. Mutta todelliset ystäväni eivät kiellä minua puhumasta siitä mikä minulle on tärkeintä.

Omaa aikaa olen saanut enemmän kuin tarpeeksi. Kaksi viikkoa sitten olin laivalla teatteriystävieni kanssa. Se oli äärettömän hauska reissu, nautin todella. Hyttikaverini oli mahtava, hän on uusi meidän teatterissa enkä tuntenut entuudestaan, meillä oli tosi hauskaa! Oli ihana tuntea kuuluvansa joukkoon, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi toisten samankaltaisten seurassa. Ei muita samankaltaisia ole kuin teatteriporukka, se yhteenkuuluvuus. Vaikka ikävöin kotiin miehen ja nanskun luokse, minulla oli kivaa. Ja aamulla tuli hymykuva puhelimeen ja viesti "Huomenta äiti, mä nukuin tosi hyvät unet ja heräsin vasta äsken!".

Olen saanut käydä yksin parturissa, teatterissa, shoppailemassa, kauppareissulla, ystävien kanssa ulkona, laivalla... Ja valehtelematta aivan jokaisella näistä mainituista minulta on kysytty, että mitä nanskulle kuuluu. Kaikilla kysyjillä on itsellään lapsia. He ymmärtävät. He ymmärtävät, että sitä pientä ihmistä voi kaivata jo kauppareissun aikana.

Kuka ei tämmöistä sottapyttyä kaipaisi? ♥

Eräs ystäväni varasi minut viime torstaille jo hyvissä ajoin. Hän vei minut syömään, jutusteltiin, muisteltiin lapsuutta, ajeltiin ja mentiin keilaamaan toisen ala-asteaikaisen ystävän kanssa. Ja mulla oli kivaa! Heillä ei ole lapsia, mutta kumpikaan ei ihmetellyt jos mainitsin jotain nanskusta.

Omaa aikaa omistan myös iltaisin. To-la mies on klo 20 eteenpäin töissä. Nansku nukahtaa klo 22 aikoihin ja minä saan katsoa telkkaria, olla facebookissa, tehdä mitä haluan. Tämän illan ohjelmana on ollut blogien lukeminen ja itkeminen, olen löytänyt muutaman tosi surullisen blogin ja olen varmaan itsetuhoinen kun haluan lukea niitä ja itkeä. Katsoin myös Valheen Vangit, ja se eka jakso oli aika hurja.

Jos jollakin on mielessä aiheita joista voisin kirjoittaa, niin pliis ehdottakaa! :)

Hihih ♥