That's my life: Onnellinen kahden lapsen äiti täällä hei

Meidän toinen pikkupirpana syntyi 7.11. klo 03:04. ♥

Laskettu aika oli lauantaina 8.11., sen viikon maanantaina kärsittyäni yön supistuksista ilmoitin että aion synnyttää tällä viikolla, mitä lie aavistelua mahtoi olla, mutta kuitenkin aloin olla aika kypsä valvomiseen ja kipuihin. Pari seuraavaa yötä toivoin ja odotin supistellen kipeästi, mutta tiesin että ei niillä supistuksilla vielä synnyttämään pääsisi vaikka sattuikin. Keskiviikon ja torstain välinen yö oli pahin, olin varma että saisi jo pakkailla kassin ja lähteä, mutta sain kuitenkin nukuttua aamuun jolloin oli enää vain alavatsa kipeä supistuksista. (Keskiviikkona myös askartelin miehelle isänpäivälahjan valmiiksi äitini luona, sanoin että en usko ehtiväni minään muuna iltana tekemään sitä ennen sunnuntaita, niin pakko tehdä nyt).

Torstaina supisteli päivällä epäsäännöllisesti, alkuillasta käytiin saunassa ja olo oli jotenkin omituinen, sanoin miehelle että kyl mä pidän lupaukseni ja synnytän vielä tällä viikolla. Aloitettiin Danielin kanssa iltapalan syöminen klo 20, supisteli aika kipeästi. En yleensä jaksa tuijottaa kelloa supisteluissa, mutta nyt merkkasin ajat ylös klo 21 alkaen ja soitin äidilleni, että olisi valmis tulemaan lapsenvahdiksi kun on sellainen olo että saatan lähteä synnyttämään, mutta seuraan supistusvälejä tunnin ajan. Niitä tuli 3-6 minuutin välein ja selkää poltti jumalattomasti. Danskun ollessa nukkumassa ilmoitin äidilleni että tulisi paikalle kun ehtii. Ja hän tulikin varmaan viidessä minuutissa. Komensin S:n pesemään tuttipullot pois ja syömään että jaksaa ajaa eikä ole pahalla päällä. Itse aloin pakkaamaan sairaalakassia (:D) ja siivoamaan leluja lattialta. Äiti kulki perässäni ja hieroi selkääni aina kun pysähdyin nojaamaan johonkin supistuksen tullessa ja hoki että "niitä tulee niin usein, menkää jo, te myöhästytte, se syntyy matkalle, teille tulee kiire...." :D Ihan kuin olisi ollut itse lähdössä synnyttämään. Kun koti oli siivottu ja tavarat kasassa lähdettiin ajamaan noin klo 23. Matkaa synnärille oli vajaa 80km ja ensilumi satoi viistossa muuttaen maiseman valkeaksi tuota pikaa.

Voin kertoa että se tunnin ajomatka oli suoraan sanoen saatanasta, joka supistuksella roikuin kauhukahvassa ja kiroilin. Supistuksien väli oli noin 10 minuuttia, ja olin varma että mut lähetetään kotiin sieltä. Olin soittanut kotoa että tullaan näytille.

Kirjauduin sairaalaan paria minuuttia ennen puoltayötä. Vastassa oli kätilö jonka kanssa olin puhunut puhelimessa. Hän sanoi että näytän siltä että synnyttämään olen tullut. Kätilöopiskelija laittoi mut käyrille, ehkä viiden supistuksen ajan siinä makasin ja sitten ilmoitin etten pysty makaamaan. Sisätutkimusta ei oltu vielä tehty, mutta kätilö haki mulle sairaalavaatteet ja laittoi rannekkeen, koska näytin edelleen siltä että aion synnyttää.

Sisätutkimuksessa selvisi että olen 5cm auki, ja sain siirtyä synnytyssaliin. Sain epiduraalin melkein heti ja aaah mikä tunne kun se kipu lakkasi, en muistanutkaan enää vuoden takaa sitä. Nyt tosin en tuntenut jalkojanikaan! 01:55 kätilö teki uuden sisätutkimuksen, tilanne ei ollut edennyt supistuksista huolimatta ja hän puhkaisi kalvot. (Ja päivitteli suureen ääneen opiskelijan kanssa että miten sitä vettä voi olla niin paljon) 45 minuuttia myöhemmin soitin kelloa ja sanoin etten pysty olemaan enää, epiduraalin vaikutus oli lakannut ja tunsin harvinaisen hyvin kaiken. Sisätutkimus ja tadaa, nyt saisi ponnistaa!

Ponnistusvaihe tuntui turhauttavalta, lapsivettä lenteli edelleen joka ilmansuuntaan (ja taas ihmeteltiin kuinka paljon sitä on), ja lapsi ei tullut alaspäin. Kysyin monta kertaa että miten mun pitää ponnistaa, sain edellisessä synnytyksessä loistavat hengitysohjeet joita en muistanut enää, mutta sain vastaukseksi vain että ponnistan hienosti ja rohkeasti. Vartin ponnistelun jälkeen muistin oikeat hengitysohjeet, ja siitä 3 supistusta myöhemmin pieni täydellinen 10 pisteen lapsi olikin jo ulkona, klo 03:04. (Ponnistin 19min) Pieni käärö nostettiin syliini ja hän oli aivan vastasyntyneen Danskun näköinen! Sanoin, että "kui tää on näin pieni?!" ja kätilöopiskelija sanoi että ei tuo nyt kovin pieni ole sinun kokoosi nähden. Mutta niin pieni rääpäle, ja pissasi päälleni ennen kuin oli kunnolla päässyt syliin asti, kiitos tästä. S katkaisi napanuoran, vaikka luulen ettei hänen käsissään ollut tuntoa enää mun puristusotteen jälkeen.

Pikkurääpäle paitani alla odoteltiin istukkaa saapuvaksi, mua ei supistellut enää ja kätilö runnoi mahaani että saisi sen ulos, mielestäni tätä suoritusta voisin verrata pahoinpitelyyn, sattui aivan mielettömästi! Lopulta sain pari cytotekiä ja yhden supistuksen jolla istukka saatiin ulos ja sitten ihmeteltiin että kuinka iso sekin oli. 900g sen painoksi punnittiin. Kuulemma yhteydessä vauvan kokoon mutta mielestäni se kääpiö ei voinut painaa itsekään enempää kuin kilon :D Vieläkin mun massua runnottiin kun verihyytymiä tuli, yhteensä verta meni reilu 800ml. En saanut naarmuakaan synnytyksessä joten ei paikkailua.

Lastenhoitaja tuli vauvaa mittailemaan, pikkuprinssin mitat:
4120g, 50cm ja päänympärys 36cm.
Eli jos se pienenpieni kääpiö oli tuon kokoinen, niin parikiloista vauvaa voisi varmaan säilyttää taskussa?

Imetyksen jälkeen poitsu pääsi isin paidan alle ja mä pääsin suihkuun. Ja söin jugurtin. Jalat toimi hyvin epäluotettavasti ja tärisivät, selvisin reissusta omin avuin kuitenkin. Sitten siirryttiin vauvan kanssa osastolle, sama osasto kuin viimeksi ja viereinen huone kuin missä viimeksi olin. S lähti kotiin ja yhtäkkiä olin parin tunnin ikäisen lapseni kanssa hämärässä huoneessa jossa kaksi äitiä nukkui. Vauva ei saanut omaa sänkyä, joten sain unikaverin ♥

Kaikenkaikkiaan synnytyksestä jäi loistava fiilis, ei se kivutonta ole kenellekkään mutta luulisin että tämä oli sellainen helppo synnytys, sairaalassa kolme tuntia ennen vauvan syntymää, epiduraali oikeaan aikaan, nopea avautuminen, lyhyt ponnistusvaihe ja ei naarmuakaan.

Perjantaipäivä meni hieman ohi, nukuin puolet päivästä ja lopun aikaa ikävöin Danskua ja S:ää ♥ He tulivatkin minua katsomaan mummin kanssa! Lauantaina olisin halunnut kotiin, ja olisin päässytkin mutta olisi pitänyt tulla lääkärintarkastukseen vauvan ollessa 2 vrk, niin jäätiin sitten sunnuntaihin asti sinne. Onneksi mulla oli loistava huonekaveri, Danskun sairaala-aikana en yhteenkään huonekaveriin tutustunut kun olin itse aika kipeä ja sairaala niin täynnä että kahden päivän aikana näin 4 eri äitiä. Tällä kertaa tutustuin huonetoveriini, ja meillä oli oikeesti hauskaa, juteltiin kuin oltaisiin kauemminkin tunnettu, yölläkin herätessämme alettiin höpötellä :D

Sunnuntaina päästiin kotiin ja vastassa oli putipuhdas, siisti koti ja ruoka valmiina ♥ Mulla on maailman paras mies! (Ja lapsilla loistava mummi, joka oli auttanut!)