Äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen

Millainen on hyvä äiti?

Mielestäni kuka tahansa voi olla hyvä äiti.

Jokainen äiti joka laittaa oman lapsensa kaiken muun edelle, on hyvä äiti.

Ja jokainen, ketä haluaa ajatella myös itseään ja joskus laittaa itsensä etusijalle.

"Hyvä äiti"-käsitteen jokainen näkee omalla tavallaan. 15-vuotiaana teininä pidin omaa äitiäni hyvänä äitinä, kun hän hyväksyi tupakanpolttoni. Tai ei hän sitä koskaan ole hyväksynyt, mutta ei marmattanut asiasta, koska itsekin polttaa niin on huono moralisoida. Se oli teinin näkemys.
Nyt tajuan myös sen, että koko lapsuuteni ajan kaverini ovat aina olleet tervetulleita meille, aina on ollut ruoka pöydässä ja koti siistinä. Olen kulkenut siisteissä vaatteissa ja tuntenut itseni rakastetuksi.
Ja asia, jota ei voi ymmärtää ennen kuin itsellä on lapsia, on se valtava huoli. Huoli siitä, miksei vauva nuku tai miksi se nukkuu niin kauan, onko hän saanut tarpeeksi ruokaa, miksi hän itkee, huono omatunto kun haluaa antaa aikaa itselleen ja lasta hoitaa joku muu. Itse ainakin podin huonoa omatuntoa, kun menen äitini synttäreille ja mieheni äiti tulee hoitamaan vauvaa. Kunnes puhuin mummin kanssa puhelimessa kun kysyin häntä hoitajaksi, en ole kuullut niin innokasta ja onnellista ihmistä, hän tietää että luotan häneen.

Äitini sairastui syöpään ollessani 5-vuotias. Hän silti kaikkien hoitojen ohella jaksoi käydä kanssani kaupan lastenpäivillä ja leikkipuistoissa ja leikkiä kanssani. Olen ainoa lapsi, joten olen saanut lähes kaiken mitä olen halunnut. Mutta en ole paljoa pyytänyt. Ala-asteella iltarukouksiini sisältyi, että Jumala antaisi äidin parantua. Ja niin antoikin. Iltarukoukset jäivät pois kasvaessani ja isäni kuoltua oli minunkin pakko alkaa aikuistua. Olin 12-vuotias, eihän ketään odottanut minulta sitä. Mutta osasin hoitaa laskujen maksamisen, kaupassa käymisen, ruoanlaiton ja siivoamisen niinkuin aikuinen ainakin. Näin, ettei äiti jaksa ja halusin olla avuksi. Olin helppo lapsi ja teini, mutta niinhän se on, että se mitä ei tiedä, ei voi satuttaa. Jos äiti tietäisi monen monet kommellukset yläasteikäisenä ja ammattikouluaikana, niin hän voisi luulla epäonnistuneensa äitinä. Näin ei kuitenkaan ole, teini-ikäinen etsii itseään ja kokeilee uusia asioita. Itselläni on niin vähän aikaa lapsuudestani, että luulen ymmärtäväni sitä ajatusmaailmaa aika hyvin oman poikani kasvaessa.

Itse tunnen olevani hyvä äiti kun saan lapseni rauhoittumaan, saadessani hänet hymyilemään ja kun hän nukahtaa syliini. Tänään hän itki sängyssä eikä olisi halunnut nukahtaa, menin pinnasängyn viereen ja pidin häntä kädestä kiinni. Hän puristi tiukasti sormeani ja veti käteni ihan lähelle kasvojaan. Ja nukahti. Voi sitä rakkauden määrää! ♥

Jokaisen lapsuuteen kuuluu "äiti on tyhmä"-vaihe, jo uhmaikäisenä ja myöhemmin teininä. Äidit eivät ole tyhmiä, he tietävät että liian pitkä hiljaisuus tarkoittaa että lapsi tekee jotain luvatonta, ja näkevät koska lapsi valehtelee. Itse yritin 14-vuotiaana selittää, että perjantai-iltana menen ystäväni luokse tekemään kouluesitelmää. Selitin varmasti 5 minuuttia että mistä esitelmä kertoo, kunnes äitini totesi "Voisit keksiä jotain parempaa, mihin sä oikeesti menet?" ja kerroin totuuden, että ystäväni synttäreille. Hän varmasti arvasi että bileet eivät ole aivan alkoholittomat, mutta luotti minuun ja päästi menemään. Enkä ole hänen luottamukselleen tuottanut pettymystä.

Hän on antanut minun juoda saunaoluen alaikäisenä, ja antanut aina tavata kavereita. Hän on lähtenyt ystävän luokse illaksi, että saisin kavereiden kanssa pitää leffaillan rauhassa. Hän tietää että olen ollut humalassa alaikäisenä, mutta ei koskaan ole juomia minulle ostanut. Hän tiesi että yläasteella poltin tupakkaa, mutta ei ostanut sitä minulle. Jos olen tehnyt tyhmästi, olen saanut siitä palautetta ja hyvästä käytöksestä kehuja. Mielestäni nuokin ovat hyvän äidin ominaisuuksia, ja se, että molemminpuolinen luottamus on olemassa. Minut on kasvatettu hyvin vapaasti, rajoja ei juurikaan ole ollut. Olen osannut tehdä järkeviä valintoja ja olen kasvanut tunnolliseksi aikuiseksi. Itse varmastikkin annan enemmän rajoitteita omille lapsilleni, mutta rajat ovat rakkautta, sen ymmärtää vasta aikuisena.

En ole enää pelkkä tytär, vaan nyt olen myös äiti. Olen kantanut 9 kuukautta sisälläni rakasta lastani, synnyttänyt hänet ja joka päivä tunnen suurta rakkautta ja huolta pikkuasioistakin. Kun poikani kasvaa, toivon olevani hyvä äiti. Tiedän millaista on olla teini, ja kuinka pienet asiat tuntuvat valtavan suurilta. Olen kuitenkin itse kaikista teinikokeiluista huolimatta suorittanut tunnollisesti ja kunnolla yläasteen ja valmistunut hyvillä papereilla lähihoitajaksi. Toivon että pojastani tulee järkevä nuori, ja meillä olisi luottamukselliset välit.

Minulla on ollut hyvä ja rakastava äiti, ja nyt hän on hyvä ja rakastava isovanhempi. Huomenna järjestän hänelle yllätyssynttärit ystäviensä kanssa, ensi viikon sunnuntaina hän täyttää 60-vuotta ♥ Nyt aikuisena voin vain kiittää äitiä lapsuudestani ♥

Äitini ja poikani ♥

Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa. Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.

Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun. Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.

Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään. Kotiin tullessa komensi ja tuomitsi, vaikka sydän huokaisi syvään helpotuksesta.Oli tavallinen äiti, joka teki tavanomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.

Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitetta äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.

Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.

Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.

Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmaksi tärkeimmästä.

Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.

Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.

Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsensa suloisessa sylissä. Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.

Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan. Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän rakkautensa äärellä.

Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti. Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen, ja juuri siksi täydesti inhimillinen ja ainutlaatuinen!!